keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kaivuuhommia

Kevät tuo tullessaan sen että pihassa pitää ihan kaiken aikaa puuhastella jotain. Jos en haravoi tai nypi rikkaruohoja, tekee mieli suunnitella kasvien paikkoja tai siirrellä kiviä. Kasvimaatakin pitäisi muokata kun reunuskivet on vinksin vonksin...
Tämän kevään urakkana on odottanut trampoliinikuopan kaivaminen. Viime syksynähän sen jo piti tulla mutta kaivurimiestä ei lopulta näkynyt lainkaan. Nyt isäntä päätti viime sunnuntaina että kuoppa kaivetaan vaikka käsin ja niinpä me sitten kahden lapion kanssa merkattiin paikka, hakattiin välillä kiviin kunnes lopulta isäntä totesi että tarvitaan koneellista voimaa ettei mene koko kesä kaivaessa.

Kone tuli eilen pihaan(aika söpö) ja iltapäivällä alkoi tapahtua.
 Pienellä koneella saa aika tehokkaasti tehtyä hommia eikä rasitu selkä. Pinnan alta alkoi paljastua kiviä kuten osasin odottaa...
 ...näistä kivistä on aina pientä keskustelua ja nyt pitäisi tarkkaan tietää mihin kaikkialle näitä suurimpia haluaisin, jottei tarvitse moneen kertaan liikutella.
 Voisin hyvin adoptoida näin söpön ja kätevän koneen, tosin sitten meillä olisi ehkä vielä enemmän projekteja kesken kun kaivettaisiin aina uusia :D Nyt takapiha on aikamoinen mutakasa...isäntä pääsi kasvimaatakin vähän laajentamaan, tänään jatketaan pihahommia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti