sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulu meni jo

Joulu meni taas yhtä nopeasti kuin ennenkin.
Aatonaattona suoritettiin perinteinen kuusenhakureissu, kauniissa mutta tuulisessa säässä.
Mahtavat polviin asti ulottuvat hanget hohtivat auringonpaisteessa kun kahlasimme tutkaillen puita. Kolme sopivaa yksilöä löytyi lopulta pienen vaivan jälkeen, kiitokset jälleen isäntäväelle näin mahtavasta tilaisuudesta.



Sain tehtyä yhden jumpsinkin valmiiksi.
Aku toimii mallina vaikka haalari on vähän iso,
suunnilleen 116-128cm ajateltu.


Aattoaamuna kuusen luona kävi kuhina.
Tontut olivat yöllä tuoneeet paketit kuusen alle ja joulupukilta oli viesti että on tulossa myöhemmin.


Pöytään laitettiin juhlakattaus ja viimein odotetut vieraat tulivat ja päästiin syömään.
Uudet tuolit tekevät ruokapöydästä arvokkaan oloisen ja mikä parasta, niissä on mukava istua.


                          Aatto sujui rattoisasti ja joulupukkikin ehti paikalle kuten oli ilmoittanut.


Aku oli aamusta asti ilmoittanut että laulaa pukille ja yritti soittaakin pukille jo aiemmin,
mutta kun joulupukki astui ovesta sisään, meillä oli hiljaisia ja rauhallisia lapsia sohvan nurkassa.
Lahjat tuli jaettua, mutta silti jännitys ei mennyt ohi kuten kuvasta näkyy...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti