maanantai 12. toukokuuta 2014

Puutarhan kevät

Ja tässä en nyt suinkaan viittaa siihen puutarhaharrastajien suurtapahtumaan, 
vaan omaan pihaamme, jossa kevät tulee hitaasti mutta varmasti.
Tuntuu että rankka lumeton talvi on tehnyt tuhojaan,
 kuiva kevät siihen perään ei suinkaan auta puutarhaa kukoistamaan...

Muutama krookus jaksoi huhtikuun lopulla nousta piristämään muuten niin ankeaa pihaa.


Ystävältä saatu upea mustikanvarpu kranssikin alkaa rusehtaa talven viimoista selvittyään. 
Linnut ovat löytäneet hyvää pesänrakennusmateriaalia,
kun huovutettu sydän on nyt jo kokonaan "kuorittu"...


Käpytornikin tuli kevään tullessa täyteen,
jouluvalot vaihtuivat pääsiäisenä pajunkissoiksi.

Kasvihuoneessa on ollut remontti. 
Isäntä korjasi muutaman kattolasin talven(ja viimekesän) jäljiltä.
Muurahaisten ja viimevuotisen tomaatintuhoajan vuoksi päätettiin laittaa myös lattia uusiksi.
Kasvihuoneen pohjalla kasvoi sammalta/jäkälää, en ole tunnistanut, 
mutta varmuuden vuoksi päätin kuoria kaiken pois.

 Vaikka sammal onkin kaunista ja sitä saa meidän pihalla rauhassa kasvaa myös nurmikoilla, 
totesin että kasvihuoneessa ei nyt ole sen paikka. 
Siirsin kuorimani maan lasten puumajan alle, tosin se taisi kuivettua ympäristömuutoksesta säikähtäneenä :D


Vanhojen laattojen alta paljastui vielä suurehko muurahaisyhdyskunta, joka sai häädön.
Toivomme ettei enää palaa.

Entisten laattojen kaveriksi tehtiin itse betonilaattoja lisäksi 
ja isäntä kilkutteli ne muutaman sovittelun jälkeen kauniisti paikoilleen.


Jospa seuraavaksi saisi taimet hankittua. 
Kasvimaalle kylvettiin vappuna salaattia, tilliä, sipulia, porkkanaa, retiisiä ja perunaa. 
Satoa odotellessa on hyvä olla muuta puuhaa, 
niinpä tehdään terassille kulmasohva kuormalavoista,
sehän on nyt niin muodikastakin.


Vielä saa muutaman maalata...


Jotain uutta itselle

Opinnäytetyön aikana olin päättänyt keskittyä vain ja ainoastaan siihen
 ja kielsin itseltäni ylimääräiset projektit.
Kuin huomaamatta tein kuitenkin itselleni uuden tunikan, 
joka syntyi sivutuotteena, proton ominaisuudessa.
En "osaa" tehdä sovitusvaatetta/protoa hukkaan heitettäväksi, 
vaan haluan hyödyntää senkin mahdollisuudet. 

Niinpä hyllyssä jo pidempään marinoitunut kangas pääsi muotolun kohteeksi 
ja sainkin siitä hyvä vaatteen itselleni.

Kiitos Katrille joka nappasi kuvan ohimennen koululla :)
Ehkä vielä enemmän tykkään noista legginseistä.
Kaavat on itse piirretty Emmin loistavilla ohjeilla. 
Istuvuus on täydellinen!
Niiden kangas tarttui matkaan talvella ihan ohimennen JR:stä
 ja on osoittautunut hyväksi.



Opinnäytetyö

Kevät on mennyt vauhdikkaasti ja kohta ollaan jo kesässä.
Kaikista yrityksistä huolimatta, blogi on taas jumittanut päivittämättömässä tilassa pidempään kuin ajattelin, mutta minkäs sille mahtaa kun ei saa aikaiseksi niin ei sitten...

Olen tosiaankin kevään aikana tehnyt opinnäytetyötäni ja se olikin aika tiivistä työskentelyä. 
Nyt se on jo arvosteltu ja hyväksytty, joten voinen vihdoinkin laittaa kuvat tännekin.
Tein asiakkaalle hänen kankaistaan pellavahousut, 


ohuen neuletunikan 

sekä pellavamekon.

Kirjallisen työn kasaaminen oli haastavinta omalle luonteelleni, 
mutta sain kaiken valmiiksi pari päivää ennne eräpäivää ja olin itseeni tyytyväinen.
 Ja ymmärtääkseni myös saaja on tyytyväinen ja sehän tässä on kaikkein tärkeintä :)

 Tänään rakennetaan kaikista opinnäytetöistä näyttely Mynämäen keskustaan.

Artesaanikevät 16.-25.5.2014
Keskuskatu 15, Mynämäki
Avajaiset 15.5 klo 16-18
Aukioloajat: arkisin 14-18
       viikonloppuisin 10-16
Tervetuloa!